Kuunnellen ja simpukat

Kuunnellen ja simpukat

Miksi yrityksen nimi on Kuunnellen?

Organisaatiopsykologiset palvelut perustuvat palvelun tilaajan ja työyhteisön muiden jäsenten kuuntelemiseen. Vain huolellisesti kuunnellen voi tavoittaa sen, minkä avulla päästään suunnittelemaan jotakin, joka muuttaa asenteita ja toimintatapoja. Silloin saadaan aikaan todellista, myönteistä muutosta.

Kun pysähtyy kuuntelemaan, kuulee enemmän, näkee tarkemmin ja ymmärtää paremmin. Siksi Kuunnellen Organisaatiopsykologiset palvelut.

Entä mihin liittyvät yrityksen simpukan kuorta muistuttava logo ja kuva järvisimpukoista?

Me kuulemme simpukan avulla, siksi Kuunnellen-simpukat. Kuuloon liittyvästä simpukasta kertoo www.terveyskirjasto.fi näin: simpukka, cochlea; ohimoluun sisällä lähes kolme kierrosta tekevä käytävä, jonka sisällä on mm. simpukkatiehyt.

Simpukka on myös järvisimpukka, joka avautuu ja sulkeutuu, kuten ihminenkin. Ihmisen kuoren voi saada raottumaan kuunnellen häntä. Silloin syntyy kontakti, joka voi johtaa oivallukseen, liikahdukseen, muutokseen.

Järvimaisema

Kun olin pieni, keräsin järvisimpukoiden kuoria mökkimme rannassa. Kuoren sisäpinta oli kuultavaa lilaa, helmiäistä. Pinta oli uurteista ruskeaa, vihreää, harmaata, mustaa. Salaperäinen järven pohjan asukas – jotain sellaista on meissäkin, jokaisessa.